Tampereelta löytyy useita ihania kahviloita, joissa on kiva käydä kahvittelemassa ja nauttimassa paikan tunnelmasta. En laittanut kahviloita paremmuusjärjestykseen, sillä kaikki ovat niin omanlaisiaan, ettei numerojärjestykseen laittaminen ole edes tärkeää.
Konditoria Mari

Konditoria Marista olen kuullut niin usein kehuja, että olihan paikalle mentävä itsekin. Kesäpäivänä polkaisin pyörän vauhtiin ja hurautin konditoria Mariin kahville. Tiski notkui herkullisen näköisiä leivonnaisia, joista tällä kertaa valitsin mansikkaviinerin. Ja mitä viinereitä ne olivatkaan! Jo ensi puraisu vakuutti siitä, että tässä paikassa leivonnaiset ovat ihan omaa luokkaansa. Pinnaltaan rapea ja lehtevä viineri oli juuri sellainen, kuin sen oikeasti kuuluukin olla ja myönnetään, etten ole ehkä aiemmin syönyt niin herkullisia! Myös juuri leipomon puolelta kiikutettu lämmin mustikkavaniljamunkki näytti olevan monen suosikki.
Konditoria Marissa on valikoimissa myös lounasvaihtoehtoja, erilaisia salaatteja ja kalakeittoa syötävällä eli leivästä tehdyllä lautasella, joten se on myös oiva lounaspaikka. Paikan tunnelma ansaitsee myös tunnustuksen, sillä se oli kuin paikallinen olohuone, jossa on kiva lukea lehtiä ja nauttia samalla ilmapiiristä. Kesällä konditorian edessä voi kahvitella myös terassilla. Tässäkin tapauksessa vanha sääntö piti paikkaansa eli jos leipomossa on pihalle asti ulottuva jono, niin sen on oltava hyvä. Ja niinhän se onkin.
Marco Boulangerie
Kahvila ja lounaspaikka Tampereen Tullintorin kauppakeskuksessa ansaitsee valtaisat kehut erinomaisista croissanteista, juurileivistä ja lounaasta. Kannattaa pitää varansa, että ehtii saada leivonnaisia, ennen kuin loppuvat. Juurileipä on oma ehdoton suosikkini, enkä ole yhtä hyvää löytänyt muualta. Vinkkinä vielä, että juurileipää voi ostaa myös puolikkaana. Leivonnaiset tehdään paikan päällä ja ne hurmaavat myös kauniilla ulkonäöllä. Aamuisin kahvilaan jonotetaan hakemaan töihin mukaan paperipussiin pakattuja croissanteja tai muita herkkuja. En muuten ole koskaan syönyt yhtä hyvää croissantia kuin Marcolla, en edes matkoilla Ranskassa! Ja jos askeleet eivät suuntaudu Tullintorille päin, niin Tampereen kauppahallista löytyy nyt Marco Boulangerien myyntipiste!
Vinkkinä vielä, että lounasaikaan paikka voi olla täynnä, mutta tässä paikassa on ihan tapana, että syödään yhteisöllisesti ja samassa pöydässä muiden lounastajien kanssa, koska tyhjiä pöytiä harvemmin löytyy. Lounasvaihtoehtojakin löytyy useita eli voi nauttia paikan päällä tehdyn herkullisen salaatin, risoton tai pasta-annoksen. Ihanasti omanlaisensa ranskalaistyylinen paikka, jossa on rento ja ystävällinen tunnelma.
Karalis
Uusi sardianialainen caffeteria avattiin 2025 Kuninkaankadulle! Ihanan tunnelmallinen ja lämminhenkinen paikka, jossa viihtyy. Taustalla soiva musiikki, tunnelma ja iloiset värit vievät hetkeksi kuin matkalle Italiaan. Leivonnaisia ja kakkuja tehdään paikan päällä, ja niinpä vitriinistä löytyykin paljon italialaisia herkkuja. Jos täältäkin poimisi suosikkinsa, niin tiramisu on niin herkullista! Ihanaa, että Tampereella on nyt tällainen kahvila!
Kauppahallin kahvila Cafe de Halle
Kahvila, jossa itsetehtyjä herkkuja. Pullapäivänä kannattaa olla ajoissa paikalla, jotta ehtii saada paikanpäällä leivottua tuoretta pullaa. Varsinkin tuorejuustokuorrutteinen pulla oli melkoista herkkua. Kauppahallin tunnelma on tietysti sitä aitoa tamperelaista.
Laukontorin kahvila
Torikahvittelussa on ihan oma tunnelmansa! Yksi suosikeistani on Laukontorilla sijaitseva kahvila, jossa paistetaan munkkeja! Sieltä saa myös pienen munkin eli Niemisen, jos ei halua herkutella isolla munkilla. Kahvin saa juotavaksi posliinimukista pahvimukin tai muovimukin sijaan, mitä arvostan. Kevään ensimmäisinä aurinkoisina ja lämpiminä päivinä voikin istahtaa torille kahville, nauttia kupposellisen kahvia munkin kera ja seurata tamperelaista elämää.
Ja Tampereen lähikunnista löytyy mm. kahvila Seela ja kahvila Siiri, joissa molemmissa on vanhan ajan tunnelma, kaunis sisustus ja itseleivotut herkut.

Tähän blogitekstiin ei liity kaupallista yhteistyötä, vaan ajatuksena on jakaa kokemuksia ja laittaa hyvä kiertämään.