Aina ei tarvitse ostaa uutta, kun kierrätyskeskuksista ja kirppareilta voi löytää juuri sopivan tuotteen, joka on jollekin muulle tarpeettomaksi jäänyt ja siksi laitettu kiertoon. Usein löydöt ovat sellaisia, että niitä ei tarvitse juurikaan muokata, vaan ne saavat uuden elämän uudessa kodissa ihan sellaisenaan.
Ja jos ei ihan sellaisenaan ole täysosuma, niin on mahdollista tehdä myös pientä tuunausta tai muuttaa käyttötarkoitusta kokonaan! Huonekalut saa halutessaan maalaamalla tai verhoilemalla uudistettua. Vaatteet saa pienellä tuunauksella muutettua sopiviksi, verhoista voi tehdäkin mekon tai pöytäliinasta kassin. Luonto kiittää, kun uuden valmistamisen ja vanhan hävittämisen sijaan lisätään käyttöikää jo valmistetuille tuotteille eikä valmisteta uutta.
Kävin katsomassa kirppareiden ja kierrätyskeskusten valikoimaa Tampereella ja sen lähialueilla, joten tässä vinkit kirppareille.

Bella kirpputori, Lielahti
Ihan mahtavaa, että Länsi-Tampereeltakin löytyy nyt isompi kirppis. Valikoima vaihtelee ja jollain tavalla muuttui siinä vaiheessa, kun kaikki pöydät muuttuivat pysyviin varauksiin, ja pöytävarauksen saamiseksi ilmoittaudutaan jonoon.
Pirkan kirpputorikeskus, Kangasala
Iso kirppari ja paljon kävijöitä, täällä voi vierailla vaikka Kangasalan ohi ajessaan tai käydä samalla kertaa alueen monissa liikkeissä. Kangasalta löytyy muuten myös Tamsilk, jonka tehtaanmyymälästä voi löytää kotimaassa ja nimenomaan Pirkanmaalla valmistettuja tuotteita. Kuten Tamsilk sanoonkin, verrattomia lähivaatteita Suomesta!
Nextiili ja Kierrätyskeskus, Lielahti
Nextiili ja Kierrätyskeskus olivat ennen samassa rakennuksessa Lielahdessa, mutta viime vuoden loppupuolella Nextiili muutti pienen matkan päähän samalle alueelle. Nextiilistä löytyy sekä Vintage-vaatteita ja asusteita että erilaisia kankaita ja tarvikkeita ompeluun. Monet kankaat myydään kilohinnalla samoin kuin langat ja tarvikkeet. Täältä voi löytää ompelu- tai tuunausprojekteihin yhtä sun toista tarpeellista, ja niitä on päätynyt omaankin ostoskoriin. Pieni tyttö oli äitinsä kanssa siellä kangasostoksilla ja huokaisi onnesta löytäessään ihania vanhoja verhoja ja pöytäliinoja, joista voi kuulemma tehdä vaikka mitä. Kovin montaa kolikkoa ei tytön tarvinnut kaivaa pienestä lompakostaan näiden aarteiden hankkimiseksi.
Bueno
Bueno on lähellä rautatieasemaa ja yliopistoa. Siellä on selvästi uuden ajan kirppiksen tunnelma, joka muistuttaa tavallista vaatekauppaa. Vaatteet ovat siististi henkareissa rekeissä ja tankojen päädystä löytyy lappu siitä, minkä kokoisia vaatteita on myynnissä. Kävijälle helppoa, kun voi skipata heti sellaiset, joissa ei ole omaa kokoa. Erityisesti paikka näyttää olevan nuorten suosiossa.
Radiokirppis
Radiokirppikseltä ostetaan paljon vaatteita ja valikoimaa sekä myyntipöytiä on runsaasti. Myyntipöydiltä löytyykin niin pintamuotia kuin astioita, leluja, kirjoja jne. Radiokirppis on hyvällä paikalla Laukontorin vieressä kaupungin keskustassa, joten sinne on helppo poiketa kaupungilla ollessaan.
SPR:n Kontti, Lielahti
Kontissa on hyvin lajiteltu vaatteet eri rekkeihin eli sieltä on helppo löytää etsimiään vaatteita, kun esimerkiksi merkkivaatteet, mekot, takit, isot koot ja t-paidat ovat kaikki lajiteltuna siististi henkareihin. Ja jos siellä poikkeaa usein, niin voi tarkistaa viimeksi tulleet-rekin, jolloin pääsee heti katsomaan uusimmat tulokkaat. Valikoima näyttää keskittyvän enimmäkseen naisten vaatteisiin.
Kirpputori Silinteri, Koivistonkylän Prisma-keskus
Ensivaikutelma kirpparista oli siisteys ja hyvä valikoima tuotteita. Myyntipöydiltä löytyi paljon lasitavaraa ja myös jonkin verran huonekaluja. Iso kirppari kauppakeskuksen uumenissa, ja kävijöitä tuntuu täälläkin riittävän. Myyjiä voi huojentaa se seikka, että kirpparin katossa on valtavasti valvontakameroita, joten paikka vaikuttaa hyvin valvotulta.
Kirpputori Klaffi ja Piironki, Lempäälä
Kirppari Klaffi ja Piironki löytyy läheltä Ideaparkin ostoskeskusta ja Tampere-Helsinki moottoritietä. Jälleen vähän erilainen kirppari, josta voi tehdä hyviä löytöjä.
Kirpparisuosituksia löydät myös Visit Tampereen sivuilta, joten käy kurkistamassa tiedot täältä.