Etusivu » MAKUMATKALLE LAITIKKALAAN

MAKUMATKALLE LAITIKKALAAN

Kesäretkeilyä lähiruokateemalla? Jos etsit kivaa kesäretkikohdetta Tampereen läheltä, ja ajatus hyvistä mauista ja lähiruoasta saa veden herahtamaan kielellesi, niin oiva retkikohde on Laitikkalan Makukylä Pälkäneen kupeessa. Tampereelta lähdettäessä pääset siis urbaanista ympäristöstä keskelle maaseutua ja Makukylää alle tunnissa.

Viime viikolla Makukylässä järjestettiin Herkkurunditapahtuma, jolloin oli mahdollisuus päästä tutustumaan eri yrityksiin ja heidän tuotteisiinsa. Alueen yritykset olivatkin laittaneet parasta pöytään eli valmistaneet herkullisia maisteluannoksia. Hyvien makujen lisäksi tarjolla oli tietysti myös idyllinen miljöö ja mukava tunnelma oheisohjelmineen.

Mansikka Suttisen Tilalla Makukylässä. Valokuva.

Makukylän yritykset ovat ihan lähekkäin, joten on helppo vierailla eri kohteissa samalla kertaa. Suttisen marjatilalta löytyi paljon kivoja tuotteita kädentaitajien vintiltä, huikea valikoima ruokaherkkuja, marjoja ja vihanneksia, juustoja, leipomotuotteita ja paljon paljon muuta. Täytettyään ostoskassinsa voi istahtaa pihapiiristä löytyvään kauniiseen kahvilaan. Suttisen marjatila on myös koko perheen retkikohde, jonka kohdalla voi laittaa rastin ruutuun, että lapsivieraat on hienosti huomioitu. Lampaat, kanat ja kanit, kesän edetessä maissilabyrintti ja leikkipaikat kutsuvat myös lapset viihtymään.

Suttisen marjatilan vierestä lähimakuja valmistavat yritykset jatkuvat Heikkilän Juustolaan ja Rönnvikin viinitilalle. Heikkilän Juustola valmistaa mm. juustoja ja herkullista jäätelöä (huom. Heikkilän Juustola ei ole yleensä avoinna, vaan tilaukset verkkokaupan kautta ja nouto tilalta). Lähtiessään paluumatkalle voi vielä ajaa Katajan Lihan pihaan ja käydä ostamassa lisää herkkuja kotiinviemiseksi.

Matkalla Makukylään avautuu upeat supisuomalaiset järvimaisemat, joten ihasteltavaa riittää. Ja jos vielä tuntuu siltä, että pysähdyspaikkoja voisi olla useampikin samalla reissulla, niin kohteita voi halutessaan ammentaa matkan varrelta niin kesätorilta, strutsitilalta tai vaikkapa järven rannalta.

Makukylässä järjestetään myös sadonkorjuutapahtuma syyskuussa, joten kannattaa seurata Makukylän tapahtumia. Ja ainakin Suttisen tila on auki myös ennen joulua joulutunnelmaa tuomassa .

Samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *