Voiko Porissa viettää kesäpäivän muuallakin kuin Yyterissä? Kyllä voi! Ajatuksena testata lähimatkailua Suomessa lähdin etsimään kohteita, joissa hellepäivistä voi nauttia ilman, että makaa rannalla ruskettumassa kuin tiiviisti kyljelleen asetetut sardiinit halsterissa.
Pakkasin aamulla eväät autoon ja lähdin kohti Porin Kalloa. Ajattelin olevani liikkeellä aamuvarhaisella, mutta vieläkin aiemmin olisi voinut lähteä, jotta olisi nähnyt aamun sarastuksen. Visit Yyterin nettisivuilla (https://www.visityyteri.fi/nae-koe/kallo-uniluoto/) olevan tarinan mukaan kun porilainen rakastuu, vie hän kultansa Kalloon ihailemaan meren sileiksi suutelemia kallioita. Kun hän eroaa, hän palaa katselemaan kuinka myrsky pieksee samoja kiviä. Näillä taustatiedoilla ja sillä, että ajoreitti on helppo, kun tien päättyessä tietää olevansa perillä, läksin matkaan. Lähimatkailu on siinäkin mielessä kivaa, että uudet kohteet saavuttaa kohtuullisessa ajassa ja matkaan voi lähteä ilman isoja ennakkovalmisteluja.
KALLO
Parkkipaikka oli vielä aamulla tyhjä, mutta meren pauhun kuullessani ja majakan takana näkyvät kalliot nähtyäni uumoilin olevani oikeassa paikassa. Purjeveneet olivat juuri lähteneet matkaan ja kankaat pullistelivat uuden aamun tarmolla. Kalliot olivat sileät ja niiden päällä oli ihana kulkea avojaloin. Levitin viltin paikalle, mistä tyrskyt näkyivät parhaiten ja istuin nauttimaan aamukahvista meren aaltoja ihaillen ja pauhua kuunnellen. Seurakseni saapui yksinäinen joutsen, jonka kanssa yritimme hakea kunnioittavaa etäisyyttä niin, että joutsen sai tarvitsemansa rauhan ja kamerani muutaman kuvan. Istuin pitkään kallioilla, sillä muita ei kallioilla näkynyt ennen kuin lähempänä puolta päivää. Paikka oli aivan täydellinen siihen hetkeen ja olisin voinut nauttia meren läheisyydestä vaikka kuinka pitkään. Meren suolainen tuoksu, tuuli kasvoilla, aaltojen liike ja pauhu sekä lämmin sileä kallio jalkapohjien alla oli aika tavalla täydellistä. Tässä kohteessa luontoelämys oli niin vahva, että sitä ei voi olla kokematta ja siitä nauttimatta.
UNILUOTO
Seuraava kohteeni oli Uniluoto, mutta matkalla sinne tein vielä pari pysähdystä, kun löysin pienen uimarannan, jossa kaksi miestä istui viltillä seuranaan lokkien perhekunnat. Rannalle saapui yhtä aikaa kaksi tiiviisti pakattua autoa täynnä perheenjäseniä, eväitä, aurinkovarjoja, uimaleluiksi puhallettuja vaaleanpunaisia flamingoja, muovisia delfiineitä ja auringonsuojakertoimia. Lapset juoksivat suoraan mereen ja lokit lensivät kirkuen kauemmaksi loiskeen ja mekastuksen tieltä. Ylimääräisten pysähdysten jälkeen saavuin vihdoin Uniluotoon, jossa kadut päättyvät mereen ja tunnelma on kuin kauan sitten unohtuneessa elokuvassa. Kalastajat kuivasivat verkkojaan talojen seinustalla ja olen aistivani ilmassa juuri savustetun kalan ja puutarhasta napatun tillin tuoksun. Näin mielessäni onnellisia ja ruskettuneita ihmisiä, jotka kokoontuvat illalla syömään ja kertomaan tarinoita yhdestä päivästä elämässä, joka on taas vaihtumassa yöksi ja viipyilee läsnäolossa ennen kuin vaihtuu uudeksi aamuksi. Rannalla vastaan tuli nainen taluttaen koiraansa, joka haukahteli rapsutusta vaatien. Kuono oli muuttunut viidentoista vuoden aikana mustasta harmaaksi, mutta ilo oli vielä jäljellä ja aiheutti tassujen spontaania hypähtelyä hiekkarannan pehmeällä pinnalla.
YYTERI
Tämän jälkeen poikkesin vielä Yyterissä, mutta kaiken koetun jälkeen oli todennäköisesti kokemuksia jo riittävästi ja kun vastaan vyöryi ihmismeri uima-asuissaan sipsipusseineen ja rantaleluineen, niin oli aika lähteä kotiin. Istuin rannalla hetken pellavamekko ylläni ja join viimeiset, hiukan jo jäähtyneet tipat kahvia termospullosta.
