Levitän huovan rantakalliolle ja päätän nauttia rauhasta. Kaivan kirjan repustani, mutta en malta lukea, sillä meri vie kaiken huomioni. Aallot tulevat rantaan vaahtopäinä, ja meren pauhu rauhoittaa kokemaan luonnon läsnäolon. Meri näyttää voimansa, eikä vastarantaa ole edes näkyvissä. Kallio on sileä ja auringossa lämmennyt. Ajattelen ottaa aurinkoa, mutta sekin tuntuu turhalta tässä hetkessä. Olen lumoutunut.
Osa juuri saapuneista vieraista kiertää saarta ja etsii viihdykettä malttamattomina. Koska saari on pieni, se on kierretty hetkessä ympäri. Silloin on aika kohdata luonnon hiljaisuus ja tekemättömyys. Laiva mantereelle on jo mennyt ja seuraava tulee vasta aamulla. Jokainen keksii itselleen mielekästä ajanvietettä. Yksi pariskunta viihtyy kalliopainanteessa uimassa, ja he valokuvaavat toisiaan vuorotellen. Äiti kahden pienen lapsen kanssa kävelee rantakalliolla ja pysähtyy jokaisen luonnonihmeen kohdalle. Kiire ja aikataulut ovat jääneet mantereen puolelle, täällä ei kellonajalla ole mitään merkitystä. Jokaiselle riittää tilaa ja omaa rauhaa, sekä aikaa tutkia kivet, kallionkolot ja kasvit.
Saarelle saavuttaessa tyrnipensaat tervehtivät tulijaa. Suurin osa luodosta on kalliota, mutta kaikki mahdolliset kasvupaikat on luonto käyttänyt hyväkseen. Painanteista löytyy vedenalaisia leviä ja kasveja, sillä ne viihtyvät puhtaassa vedessä ja auringonvalossa. Kallioilla kasvaa jäkälää, kallioiden väleistä löytyy yllättävän suuri määrä erilaisia kasveja. Kylmäpihlajan majakkasaari kuuluukin Selkämeren kansallispuistoon. Ihailen levän hiljaista keinuntaa veden alla ja sitä, kuinka se vaihtaa väriään huojuessaan veden mukana. Kesän loppumisesta muistuttavat veden pinnalla kelluvat vaaleanpunaisen kukan terälehdet. Selkämeren kansallispuistosta löydät lisää tietoa täältä.
Linnut viipyvät saarella pidempään kuin me yhden yön vierailijat ja tuovat luodolle elämää. Varsinkin pesimäaikaan tulee varoa kulkemistaan ja antaa linnuille pesimärauha. Tiirat tosin pitävät siitä huolen, etteivät vierailijat tule liian lähelle. Osa linnuista puuhailee omia touhujaan välittämättä ihmisistä.
Lounaaksi syömme kalakeittoa ja saaristolaisleipää. Terassi on tehty majakan tuulensuojaiselle puolelle, ja aurinko lämmittää tuulesta kylmenneitä kasvoja. Mietin, että kuinka vaikuttavaa olisikaan kokea myrsky tai ukkonen majakalla, sytyttää lyhtyjä ja kääriytyä lämpöiseen huopaan seuraamaan luonnon omaa näytelmää. Täällä luonto näyttää voimansa monta kertaa vahvempana kuin mantereella, ja silloin varmasti ymmärtää, miten vaatimattoman pieni on oma osamme luonnossa.
Auringonlasku on illallisen jälkeen odotettu tapahtuma. Majakan vieraat valuvat pikkuhiljaa kalliolle odottamaan illan näytöstä toiveikkaana. Kalliolla jokainen haluaa vetäytyä omaan rauhaansa. Pariskunnat istuvat lähellä toisiaan, mutta kenelläkään ei ole tarvetta puhua mitään. Aallot pauhaavat ja nousevat korkealle osuessaan rantakiviin. Taivas alkaa punertaa ja pilvet ympäröivät auringon. Istumme jokainen kalliolla siihen asti, että aurinko on vienyt valon mennessään.
Jätämme ikkunan auki ja nukahdamme merituulen hyväilyyn. Laiva saapuu aamupäivällä noutamaan majakalla yöpyneet. Kokki hyppää laivasta saarelle ensimmäisenä ruokatarvikkeiden kanssa ja lastaa maitokärryyn päivän ruoka-ainekset. Pahvilaatikosta pilkottaa kasa perunoita ja vihanneksia. Laivalla otamme vielä viimeiset kuvat majakasta ja viemme mukanamme mantereelle palan rauhallisuutta ja läsnäoloa.
Kylmäpihlajan majakkasaari on Rauman edustalla sijaitseva ulkoluoto, jonne matkaa mantereelta on noin 10 kilometriä. Siellä on majakkahotelli ja ravintola sekä vierasvenesatama yöpyjiä varten. Matka saarelle sujuu mukavasti vesibussilla, jonka aikataulut löydät täältä.
