Tämä artikkeli sisältää mainoslinkin ja jos ostat linkin kautta, saan pienen provision myynnistä.
Kesä ja Turku ja tietysti Ruissalo! Tällä kertaa oli kohteena Ruissalon kärki eli Saaronniemi. Meritunnelmaan pääseekin jo heti Turun keskustassa, kun valitsee vesibussikyydin Martinsillan kupeesta Ruissaloon. Merimatkan jälkeen voi jatkaa matkaa bussilla (tai pyörällä) Saaronniemeen ja ihastella samalla Ruissalon maisemia ikkunasta. Ja tässäkin kohden Turku hemmottelee kävijää, sillä sekä vesibussiin että bussiin käy sama joukkoliikenteen lippu kahden tunnin vaihto-oikeudella. Ja kun vesibussikin lähtee ihan kaupungin keskustasta, on se helppo yhteys myös junalla tai bussilla Turkuun saapuville. Oiva lähimatkailukohde siis!
Vesibussin aikatuluihin pääset täältä.


Saaronniemeen saavuttuaan on päätepysäkiltä lyhyt kävelymatka meren rantaan. Kohdetta mainostetaankin koko perheen retkipaikkana. Useat näyttävät olevan piknikillä uimarannan ympäristössä, ulkogrillistä nousee savu ja ruoan tuoksu, piknikpöydille on nostettu esiin salaatit ja mansikat. Rannalla on myös kaksi jäätelökioskia, joten valinnanvaraa riittää.



Rannan läheisyydessä on myös vanha huvila Villa Saaro, jossa toimii kahvila. Huvilan sisätilat ihastuttavat vanhoilla kakluuneillaan ja ruutuikkunoillaan, kahvilan vitriinit taas notkuvat herkuista. Kakkupalat saavat veden herahtamaan kielelle ja pizzapalavalikoima vie makumuistoissa Rooman kaduilla nautittujen pizzapalojen luo. Ensi kerralla voikin piknikeväät jättää suosiolla hankkimatta ja nauttia sen sijaan Cafe Saaron herkullisen näköisistä pizzoista ja kakuista. Voin myös kuvitella, miten tunnelmallinen huvila onkaan pimeinä syksyn iltoina, kun uimarannat ovat jo hiljentyneet, mutta meri ja luonto vielä kutsuvat rentoutumaan.
Ruissalo on ihana paikka, ja niin lähellä kaupunkia!
Seuraava kappale sisältää mainoslinkin.
Loppuun vinkki eli ennen rantapäivää voi vielä hankkia uudet rantapyyhkeet Finlaysonilta, sunnuntaihin asti (5.7.2026) on aika houkutteleva kampanja menossa, joten käy ostoksilla verkkokaupassa, jonne pääset tästä (mainoslinkki).