Etusivu » TUKHOLMAN VANHA KAUPUNKI JA SÖDERMALM

TUKHOLMAN VANHA KAUPUNKI JA SÖDERMALM

Aikainen aamu ennen auringonnousua kaupungin herätessä uuteen päivään on ehkä kaikkein paras hetki lähteä kuvauskävelylle. Se on juuri se hetki, kun voi kokea Liisa Ihmemaassa-fiiliksen, ja sen tunnelman tavoittaa tietysti parhaiten nimenomaan uudessa ympäristössä, joka tulvii kaikkea erilaista ja kiehtovaa. Pyöräilijöitä, metroon kiiruhtajia, tyylikkäästi pukeutuneita töihin menijöitä, koiran ulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, matkailijoita vetolaukkujen kanssa. Raiteiden kirskahtelua, avautuvia ovia ja askelten kopinaa. Siinä tunnelmassa on vielä kaikki ne mahdollisuudet ja odotukset, mitä uusi päivä aina tarkoittaa. Eikä uusi ympäristökään tarkoita sitä, että tarvitsisi matkustaa maailman ääriin, vaan matkailla voi myös lähellä. Tällä kertaa visiitin kohteena olikin naapurimaa ja siellä nimenomaan Tukholma. Kohteeseen matkustin tällä kertaa hitaasti kiiruhtaen eli ilmastoviisaalla laivalla, ja matkalla olikin oiva tilaisuus ihastella saaristoa ja merta.

Gamla stan

Valitsin majapaikan Södermalmilta ja eritoten valintahetkellä painottui kävelyetäisyys Gamla Stanista sekä sijainti Södermalmilla. Tällä reissulla ei ollut tarkoitus käydäkään juuri muualla kuin näillä kahdella alueella, Östermalmin kauppahallia lukuunottamatta. Gamla Stan oli ilmiselvä kohde katukuvauksellisuuden vuoksi, ja Södermalmin maine hipsterialueena, jota verrataan sekä Helsingin Punavuoreen että Kallioon, kuulosti juuri sopivalta. Södermalmilla oli jo tullut poikettua aiemmalla Tukholman visiitillä, jolloin se jäi mieleen erityisen kiinnostavana alueena. Gamla Stan on tietysti aivan ihana vanhoine rakennuksineen ja kapeine katuineen. Paljon kauniita yksityiskohtia ja värejä, jotka korostuvat harmaan kiveyksen rinnalla. Sitä haluaa vain kävellä ja kurkistaa seuraavan kadunkulman taakse ja taas seuraavan, nähdäkseen millainen uusi näkymä onkaan vastassa.

Katujen varrella on pieniä kahviloita, joiden kyltit hehkuttavat sanaa Fika (eli kahvittelu) ikkunassa olevien keltaisten sahramipullien, kanelipullien ja suklaapallojen kisaillessa sokerihiirten huomiosta. Kahviloiden ja ravintoloiden välissä on myös vaatekauppoja ja matkamuistoliikkeitä, joiden ikkunoista ponnahtavat esiin niin Peppi Pitkätossu kuin Taalainmaan hevosetkin. Aamulla kadut ovat kuitenkin vielä lähes tyhjiä ennen turistien saapumista, mutta joidenkin kauppojen ovet avautuvat jo earlybirdeille. Jouluista tunnelmaa kaupunkiin tuovat omalta osaltaan niin ulko-oviin ripustetut kranssit kuin lukuisat joulukoristeetkin. Gamla Stanin Joulutori löytyy Suurkirkon kupeesta, mutta punaisten mökkien luukut ovat vielä suljettuina. Palaan vielä takaisin käytyäni Östermalmin kauppahallissa. Päivän mittaan Gamla Stanin kaduille on ilmestynyt lisää hyörinää, ja myös joulutorin mökkien luukut ovat avautuneet. Tori onkin aika pieni, ja visiitti sinne jää lyhyeksi sateen vuoksi.

MAKUMATKALLA

Aivan Gamla Stanin vierestä alkaa Östermalmin alue ja sieltä löytyy myös Östermalmin vanha kauppahalli. Kauppahalli osoittautuukin varsinaiseksi herkkukeitaaksi, jonne olisi ihanaa mennä ruokaostoksille, jos asuisi Tukholmassa. Artesaanisuklaata, juustoja ja mereneläviä! Hilloja, keksejä ja paljon muuta. Kauppahallista löytyy myös kiinnostavan näköisiä ruokapaikkoja, mutta ne jäävät testaamatta tällä kertaa, kun aamiaisen ja fika-hetken jälkeen ei ollut vielä lounaan aika. Skagenröra kauppahallissa jäi siis tällä kertaa maistamatta samoin kuin kanelilla maustettu näkkileipä, jota löytyi ruokamarketista.

Käyn vielä illalla katsomassa Gamla Stanin jouluvaloja, ja nauttimassa vilkkaasta tunnelmasta. Reitin varrelle osunut herkkukauppa mainostaa ruotsalaisia herkkuja, ja vitriinissä näkyy olevan juuri niitä kookosherkkuja, jotka herättävät makumuistoja nuorena tehdyistä ruotsinmatkoista, joten päätän, että en ohita niitä tälläkään kertaa.

Södermalm

Pieniä herkkukauppoja, astiakauppoja, second hand-kauppoja, taidenäyttelyitä, balettikouluja, baareja, savityöpaja, pikaruokaa, leipomoita. Kaikki vieri vieressä, sulassa sovussa siroteltuna sattumanvaraiseen järjestykseen. Vanhoja rakennuksia ja rentoa tunnelmaa. Juuri niin mielenkiintoisena Södermalm näyttäytyy ihan tavallisena joulukuun arkipäivänä. Yksi alueen pääkaduista eli Götgatan on saanut ylleen jouluvalot, ja molemmin puolin katua löytyy kivoja pikkuliikkeitä. Voin kuvitella, miltä täällä näyttää viikonlopun tuoksinassa tai keväällä auringon saadessa sekä paikalliset että vierailijat viihtymään ulkona ja nauttimaan kaupungin keväästä.

KÄSITÖITÄ JA DESIGNIA

Södermalmin alueelta löytyy kivoja pieniä kauppoja, joista voi löytää ruotsalaista designia, taidetta sekä käsintehtyjä tuotteita. Täällä kivijalkaliikkeet taitavat vielä onnistua kilpailemaan palvelullaan ja erikoistumisellaan isojen tavaratalojen kuuluessa jonnekin muualle, vaikka eivät kovin kaukana etäisyydessä mitattuna olekaan. Södermalmin pienissä kaupoissa kannattaa siis poiketa!

Tukholmaan matkaajille suosittelen kiireetöntä kävelyä niin Gamla Stanissa kuin Södermalmin alueella, visiittiä Fotografiskaan sekä Östermalmin kauppahalliin. Ja hyvä ajankohta on tehdä visiitti myös joulukuussa, kun valot ja koristelut tuovat osaltaan kaupunkiin jouluista tunnelmaa.

Tämä juttu on siirretty tänne toisesta blogistani, joten kyseessä ei ole ihan uusi julkaisu.

Samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *